8.5.2023

Helsingin Barokkiorkesteri hakee toiminnanjohtajaa

HeBo Photo: Marco Borggreve

Haemme toiminnanjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen alkaen 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Hakijan profiilista ja toiveista riippuen työ voi olla myös osa-aikainen.

Orkesterin kotimaan toiminnan kulmakiviä ovat säännölliset, omatuotantoiset konserttisarjat Helsingin Musiikkitalossa ja Raumalla sekä kesäfestivaali Janakkalassa. Kansainvälisellä kentällä HeBo kuuluu arvostetuimpiin vanhan musiikin yhtyeisiin ja HeBo tekee kiertueita ulkomailla vuosittain. Orkesterin vuosibudjetti on tällä hetkellä noin 1 M EUR ja toimintavolyymi 30–40 konserttia vuodessa.

Toiminnanjohtajan työnkuvaan kuuluvat markkinoinnin suunnittelu ja toteutus sekä varainhankinta. Orkesterin kokonaisrahoituksesta julkiset yleisavustukset muodostavat vain 30 %, joten lipputulojen, säätiörahoituksen ja muun varainhankinnan rooli on suuri.

Toiminnanjohtajan monipuoliseen työkenttään kuuluvat myös hankesuunnittelu yhteistyössä taiteellisen johtajan kanssa, taloushallinto yhteistyössä tilitoimiston kanssa sekä hallituksen ja valtuuskunnan sihteerin tehtävät. Toiminnanjohtaja on toimistohenkilökunnan (tällä hetkellä yksi tuottaja) esihenkilö.

Työ tarjoaa mahdollisuuden olla kehittämässä orkesterin toimintamahdollisuuksia ja olla mukana vaikuttamassa suomalaisen musiikkielämän kehitykseen. Orkesteri toimii verkostomaisesti yhteistyössä monien toimijoiden ja tekijöiden kanssa, joten työ tarjoaa tekijälleen myös loistavan mahdollisuuden ammatillisten verkostojen laajentamiseen.

Haemme aktiivista henkilöä, jolla on osaamista myynnistä ja markkinoinnista, hyvät vuorovaikutustaidot ja kykyä hoitaa myös taloushallinnon tehtäviä. Kokemus taidealalla työskentelystä katsotaan eduksi.

Miksi HeBo? Aapo Häkkisen puhe valtuuskunnalle ja kannatusjäsenille

Lisätietoja: 

Aapo Häkkinen
Taiteellinen johtaja
Puh. 050 492 4339
aapo.hakkinen@hebo.fi

Kirsi Hokka
Hallituksen puheenjohtaja
Puh. 040 763 9984
kirsihokka@hotmail.com

Lähetä vapaamuotoinen hakemus, ansioluettelo ja palkkatoive viimeistään keskiviikkona 24.5. osoitteeseen rekrytointi@hebo.fi.

Ylös

Pysy ajan tasalla

Kannattajaksi

Kannatusjäsenyys

Tilaa uutiskirje