16.4.2018
Vanhan musiikin sarjan syyskausi on avattu myyntiin

Syyskausi käynnistyy Bachin loistokkaalla hääkantaatilla Weichet nur, betrübte Schatten sekä Bachin aikalaisten phantasticus-musiikilla Tukholmasta ja Lyypekistä.
Syksyn suurtapahtuma on Amour de loin – arabien Välimeri. Se on jatkoa vuoden 2015 uudenvuoden konsertin myötä ilmiöksi nousseelle orkesterin ja fadotaiteilijoiden yhteistyölle. Fadon ja barokin yhteyksiä tutkinut, suuren suosion saavuttanut projekti jäi kytemään taiteilijoiden mieliin ja saa nyt jatkoa. Tällä kertaa fadoa, barokkia, eri maiden kansainperinteitä ja nykymusiikkia yhdistelevä ohjelman yhteinen nimittäjä on Välimeri, joka on paitsi alue myös sielunmaisema.
Välimereltä palataan intiimimpään tunnelmaan. ”Secretz regretz” – keskiajan naiskohtaloita piirtää esiin keskiajan ja renessanssin naisen elämää 1100–1400-luvuilla. Aikakauden runot ja niihin sävelletty musiikki välittävät inhimillisten tunteiden kirjon, joka koskettaa myös nykykuulijaa.
Syyskausi huipentuu joulukonserttiin Temppeliaukion kirkossa. Pergolesin Salve Regina, Händelin aariat ja Bachin ajattomat sävelet tuovat aidon joulumielen.
Liput Vanhan musiikin sarjaan myy Ticketmaster. Sarjaliput ovat myynnissä 9.9. 2018 asti Ticketmasterin myyntipisteissä (ei nettiostoa).