LÖYDÄ HEBO
TILAA UUTISKIRJE

Pysyt ajan tasalla orkesterin kuulumisista!

Anna yhteystietosi täällä.

ARVOSTELUJA 2014


Dramma per musica - Bachin kantaatteja Saksin ruhtinashuoneelle
Sunhae Im, sopraano
Benno Schachtner, kontratenori
Topi Lehtipuu / Julian Prégardien, tenori
Arttu Kataja, basso
Helsingin Barokkiorkesteri
joht. René Jacobs
Turun musiikkijuhlat 8.8.2014
Musiikkitalo, Konserttisali 2.11.2014

Helsingin Barokkiorkesteri on niittänyt mainetta eurooppalaisilla konserttilavoilla taitavana periodiyhtyeenä. Jacobsin kaltaisen gurun käsissä yhtye teki aivan huippusuorituksen. ... Säädöt olivat kohdallaan, kaikki sävyt teorbista traversoon erottuivat selkeinä ja yhteissointi oli hallitun tasainen ja rehevä. Kapellimestarin kädenjälki kuului yhtenäisessä fraseerauksessa, erityisesti taitteiden lopetukset oli huolellisesti mietitty viimeisen sävelen muotoon saakka. ... Harvoin kuulee ja näkee, että soittajilla ja laulajilla on rehellisesti hauskaa lavalla, musiikin laadusta tinkimättä. Ja harvoin yleisö repeää niin spontaanisti aplodeihin ja bravo-huutoihin kuin perjantaina – ja täysin ansaitusti!

Timo Lehtovaara, Turun Sanomat, 10.8.2014

Esitysten pääansioina olivat elävä rytmiikka, Versailles'n hovista ammennettu tanssillisuus, resitatiivien ja aarioiden vahva luonnehtiminen, soittimien ja lauluäänten tasa-arvoisuus sekä mukavat pikku yllätykset korostuksissa, koristeissa ja hidastuksissa.

Veijo Murtomäki, Helsingin Sanomat, 4.11.2014


Kraus: Arias and Overtures
Monica Groop, mezzosopraano
Helsingin Barokkiorkesteri
joht. Aapo Häkkinen
Naxos 2014

Regular readers will know that I am a fan of both Kraus and Aapo Häkkinen's stylish performances, especially at the helm of Helsinki Baroque Orchestra - one of the few organisations prepared to explore the less-trodden paths of the rococo period and beyond. From the opening notes of the present CD, it is clear that this will be an impassioned plea for Kraus's admittance into the mainstream... And if the precisely articulated string playing, sonorous winds with punctuating brass and the perfectly timed fortepiano interjections fail to persuade you, then you can rely on mezzo Monica Groop to charm your ears in any various tongues! Hers is an instrument of great warmth and power, yet it is never deployed to the detriment of Kraus's fabulous music. If the overture to Gustav III's birthday ode does not energise you, or you remain unmoved by the dramatic opening to the cantata for the same monarch's funeral, then there is no hope. Sorry! I hope this will not be the last Kraus we hear from the Helsinki Baroque Orchestra.

Brian Clark, Early Music Review, 10/2014

Joseph Martin Kraus was born in Germany in 1756 and moved to Stockholm at age 21, where he spent the best years of his short career at the court of the ill-fated Gustav III, before dying of tuberculosis at age 36. He is sometimes referred to as the “Swedish Mozart,” and was frequently praised by many fellow musicians including Haydn, whom he met on a grand tour of Europe. Why he's been so neglected in modern times seems a mystery when listening to this collection of his very effective stage music by the Helsinki Baroque Orchestra. Along with several lively overtures, the fine Finnish soprano Monica Group is featured on a handful arias including one from a cantata written in King Gustav’s honor.

WQXR New York, 10/2014 (ALBUM OF THE WEEK)

Avec Haydn, Joseph Martin Kraus était considéré comme l’un des deux seuls génies de l’époque. Il est reconnu comme le compositeur et le chef d’orchestre allemand le plus talentueux du XVIIIe siècle, aux côtés de Mozart. Helsinki Baroque Orchestra, fondé en 1997, qui a développé au cours de son histoire de dix-sept ans l’un des plus beaux ensembles, est dirigé sur ce disque par Aapo Häkkinen, directeur artistique depuis 2003. La mezzo-soprano Monica Groop, un des dons les plus précieux de la Finlande au monde musical, prête sa voix à ce disque. Sa vaste expérience dans des rôles de Mozart la qualifie comme un défenseur naturel pour la musique vocale de Kraus et son talent exceptionnel se retrouve sur cet album.

Brigitte Dunwoody, Le BabillART, 10/2014

Helsingin Barokkiorkesteri jatkaa ristiretkeään vähän tunnettujen varhaisklassistien parissa: Richterin ja Dussekin jälkeen vuorossa on Tukholmassa Kustaa III:n hovissa työskennellyt saksalainen Joseph Martin Kraus (1756-1792), jonka tuotantoa levy esittelee nautittavasti ja asiantuntevasti. Teokset ylistävät taiteita rakastanutta valistunutta itsevaltiasta ja kertovat vilkkaasta hovikulttuurista: on oopperaa, huvinäytelmiä, kantaatteja juhlallisuuksiin. Hebo huokailee melodioita rakastuneesti ja jytyyttää energisiä allegroja, joissa on Sturm und Drang -rähinän lisäksi romanttistakin loistokkuutta, eikä musiikkiin voi olla ihastumatta. Aapo Häkkinen taiteilee continuossa rikkaita äänimaisemia milloin uruilla, milloin fortepianolla, ja jousisointi on ihastuttavan moniväristä.

Auli Särkiö, Rondo Classic, 11/2014

Entdeckenswert

Der finnische Cembalist und Dirigent Aapo Häkkinen ist gemeinsam mit seinem Helsinki Baroque Orchestra in puncto CD-Repertoire zurzeit zweigleisig unterwegs: Zum einen widmet er sich aktuell dem Konzertschaffen Johann Sebastian Bachs für sein Instrument, zum anderen legt er offenbar einen Akzent auf die musikalischen Heroen des skandinavischen Nachbarn Schweden. Nach Orchestermusik von Johan Joachim Agrell präsentiert das neueste Album Ouvertüren und Arien des eine Generation jüngeren Joseph Martin Kraus. Mit von der Partie ist die exzellente finnische Sopranistin Monica Groop. Auch wenn es derzeit noch keine besonders große Kunst ist, Einspielungen von Kraus' Werken mit dem Label "Ersteinspielung" auszustatten, so offenbart jede weitere Veröffentlichung aufs Neue, wie viel außerordentlich Entdeckenswertes dieser Komponist in seinem kurzen Leben geschaffen hat.
Was es hier an Ausschnitten aus Kantaten und Opern zu hören gibt, kann es mühelos mit dem Besten wesentlich prominenterer Kraus-Zeitgenossen aufnehmen. Zum tiefen Eindruck, den die Musik macht, trägt wesentlich auch die Interpretation des Helsinki Baroque Orchestra als auch mit den solistischen Leistungen Einzelner überzeugt. Man höre nur die geistliche Arie "Parvum quando cerno Deum" auf einen Text aus dem 12. Jahrhundert, wo das Orchester auf eine Kammermusikformation reduziert auftritt, um diesen Eindruck bestätigt zu finden. Der glasklare, vibratoarme Sopran Monica Groop ist eingebettet in ein instrumentales Gefüge gleichberechtigter Partner. In den größeren Ensemblewerken, vor allem den Ouvertüren, motiviert Häkkinen seine Musiker zu dem dynamischen, präzisen und vitalen Orchesterspiel, für das man die Finnen auch hierzulande kennt und schätzt.

Arnd Richter, Fono Forum, 12/2014

The Helsinki Baroque Orchestra, under harpsichordist Aapo Häkkinen, has a few previous recordings under its belt (...) As impressive as those recordings were, the present disc surpasses them in the excellence of the playing and the recorded sound. The string playing here is polished and mellifluous, on a par with the best period orchestras around. The winds are mighty fine, too—I especially enjoyed the glowing oboe solo in the slow introduction to the Proserpin Overture, the bright, incisive trumpets in the “Birthday” Overture, and the brazen horns in the Äfventyraren Overture. Conductor Häkkinen, who also accompanies on the fortepiano throughout, inspires his forces to play with vigor and precision. Given the consistently high energy level, you might mistake these cold-climate Finns for a bunch of hot-blooded Italians!
Finnish mezzo-soprano Monica Groop is the soloist in the arias; she sings with her customary refinement and expressiveness. There is quite a variety here, from the Swedish-language arias, drawn mostly from instrumental music to stage plays, to the Italian-language arias on texts by Metastasio, to the one sacred aria in Latin, Parvum quando cerno Deum. I sense that Groop is most inspired by the Italian arias; these seem to lie closest to her artistic sensibilities. She adopts a more overtly operatic style in these numbers, although I have a hard time believing that anyone sang with this much vibrato in the 18th century. Still, her sound corresponds to the present-day “norm” for period-instrument performance, and is never less than enjoyable.
If you’re still undecided about this disc, I urge you to audition the Äfventyraren (The Adventurer) Overture. Unquestionably the major work on this CD, it is an endlessly inventive, fascinating piece that either Mozart or Haydn would have been proud to call his own, and Helsinki Baroque plays it to the hilt. Highest recommendation.

Christopher Brodersen, Fanfare, 1/2015


J.S. Bach, C.Ph.E. Bach
Pierre Hantaï & Aapo Häkkinen, cembalo
Helsingin Barokkiorkesteri
Musiikkitalo, Camerata-sali 18.5.2014
St John's Smith Square, Lontoo 21.5.2014

Kaksoiskonsertoissa cembalot olivat tasaveroisia, vuoropuhelua käyviä partnereita. Nopeat osat kiisivät ja sykkivät loistokkaasti, hitaat osat lauloivat jalosti.
Lennokkaasti alkavassa C-duuri-konsertossa oli helppo havaita, miten cembalot kietoivat teemoja kudokseksi ja yhdistyivät polyfoniseksi liikkeeksi ja hienoiksi harmonioiksi. Finaalin fuuga oli mestarillinen rakennetaidon näyte, täynnä soittoiloa ja kontrapunktista fantasiaa.
Bachin pojan konsertto toi barokkimusiikin maailmaan kiihkeitä tunne-impulsseja, nopeita, yllättäviä käänteitä ja Sturm und Drang -dramatiikkaa. Hantaïn soitossa oli hienouksia, tarkkuutta, tulta ja tunteellisuutta - samoja kvaliteetteja, joista Carl Philipp Emanuelin soittoa aikanaan ylistettiin.

Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat, 21.5.2014

The programme’s title, “Key relationships”, was one of those general catchphrases that might have referred equally to their father-son relationship or to the narrow range of keys explored here. In terms of tonality and texture, indeed, this programme didn’t score highly on contrast, but it was satisfyingly consistent.
This performance’s intimacy, doubtless very authentic, allowed for gains elsewhere. It was a pleasure to hear the harpsichords burbling away in the virtuosic hands of Pierre Hantaï & Aapo Häkkinen.
C.P.E. Bach’s Harpsichord Concerto in G minor, the longest piece of the evening and a work pointing towards the Mozartian concerto model, supplied more complete contrast. Full of variety, thanks to its composer’s eccentric flair, it received a performance (with Hantaï as soloist) that had all the intensity of chamber music.

John Allison, The Telegraph, 22.5.2014


Resurrezione: Händel Italiassa
Julia Lezhneva, sopraano
Helsingin Barokkiorkesteri
joht. Aapo Häkkinen
Musiikkitalo, Konserttisali 20.4.2014
Håkonshallen, Bergenin musiikkijuhlat 3.6.2014

Julia Lezhneva on ihmeellinen sopraano. Yhtä täydellistä laulamista saa hakea nykyaikana. Sikäli hän täyttää jäännöksettömästi barokkiestetiikan keskeiskäsitteen, meraviglian (hämmästys, ihmetys, ällistys) vaatimuksen.
Sikäli G. F. Händelin kastraateille säveltämät huippuvaativat aariat oratorioista La Resurrezione (Ylösnousemus) sekä Il Trionfo del Tempo e del Disinganno (Ajan ja harhaluuloista vapautumisen riemuvoitto) olivat hullaannuttavaa kuultavaa.
Aapo Häkkisen johtama Helsingin Barokkiorkesteri teki sekin ihmeitä: kuultiin nautittavia oboesooloja ja jopa kontrafagottia.

Veijo Murtomäki, Helsingin Sanomat, 22.4.2014

Helsingfors Barockorkesters program hade både påskassociationer och musikhistoriskt intresse men framför allt blev det en mycket njutbar helhet. Hela repertoaren bestod av musik som den purunge Händel skrev i Rom under sina tidiga år i Italien.
Concerto grosso B-dur och den instrumentala blandningen efter pausen var skön musik som bara stundtals hade de pompösa kvaliteter som ofta förknippas med barocken. Speciellt attraktiv var en underbar melodi för oboe härligt spelad av Jasu Moisio och över huvud taget hela ensemblens rytmiska energi och behärskning av varierande musikaliska former under Aapo Häkkinens inspirerade ledning.
Musikhusets publik tog med stort jubel emot härligt musicerande Helsingfors Barockorkester och Julia Lezhneva som speciellt i den sista arian lade fyllig glöd till sin virtuosa arsenal.

Jan Granberg, Hufvudstadsbladet, 22.4.2014

Tirsdag kveld var vi på musikalsk reise med Aapo Häkkinen og Helsinki Barokkorkester. Vi dro til Italia og gikk i den purunge Händels fotspor. Det var der, i de italienske storbyene i årene omkring 1710, han lærte seg å skrive opera. Underveis lærte han også et og annet om instrumentalmusikk. Og «italiensk» instrumentalmusikk var det mye av denne kvelden i Håkonshallen. En femsatset concerto grosso, to ouverturer, en sonata, en aria - alt spilt lett og elegant etter tidligmusikken store bok, med swingende, rytmisk elastisitet, spenstige strykere, syngende oboer og smellende, metalliske naturhorn.
I løpet av kvelden fikk vi anledning til å oppleve Lezhneva både i kirkemusikk og i utdrag fra Händels italienske operaer og oratorier. Stemmen hennes karakteriseres vanligvis som en lys, lyrisk sopran. Men den er så mye mer. Den spenner fra et varmt, uttrykksfullt mezzo-register til det mest eksplosive, dramatiske uttrykket i høyden. Og teknikken hennes er perfekt over hele registeret. I noen av de lange koleraturutbruddene virket det som hun ikke trengte å puste. Hun synger glassklart, uten vibrato. I høyden klinger hun noen ganger som et blåseinstrument, en fløyte eller en trompet. Og i duett med den uttrykksfulle oboisten Jasu Moisio var det til tider vanskelig å høre hva som var hennes stemme og hva som var instrumentet hans.
Det ble en av de helt store kveldene i Håkonshallen. Lezhneva rammet oss hardt. Ikke bare med sin overlegne teknikk. Men også - kanskje først og fremst - med sin musikalitet og sublime fraseringskunst. Og fordi hun sang med en ukunstlet, naturlig og smittende begeistring for alt det vakre hun klarte å få til med denne fantastiske stemmen.

Peter Larsen, Bergens Tidende, 4.6.2014


C.P.E. Bach: Matteus-passio
Kajsa Dahlbäck, sopraano
Anna Graca, altto
Tuomas Katajala, tenori
Aarne Pelkonen, baritoni
Eric Ericson -kamarikuoro
Helsingin Barokkiorkesteri
joht. Aapo Häkkinen
Kallion kirkko 30.3.2014

Aapo Häkkinen esiintyjävoimineen järjesti järisyttävän kokemuksen. Helsingin barokkiorkesterin huilu-, oboe- ja fagottisoolot soivat puhuttelevina, käyrätorvet ja patarummut toivat loistokkuutta. Eric Ericson -kamarikuoron laulaminen oli ylellistä kuultavaa tasapainoisessa ja vahvassa osaamisessaan.
Solistit olivat ilahduttavan tasokkaita.

Veijo Murtomäki, Helsingin Sanomat, 1.4.2014


Haydn, Mozart
Réka Szilvay, viulu
Helsingin Barokkiorkesteri
joht. Erich Höbarth, viulu
Musiikkitalo, Konserttisali 9.2.2014

Helsingin Barokkiorkesteri tulkitsi osoittelematta

Erich Höbarth ja Réka Szilvay tarjosivat mielenkiintoisen vertailuparin vieraillessaan Helsingin Barokkiorkesterin solisteina Musiikkitalossa. Kumpikin soitti yksin solistina Wolfgang Amadeus Mozartin rondoissa ja molemmat yhdessä Mozartin Concertonessa.
Solistin paikalta konserttimestariksi siirtyneen Erich Höbarthin johdolla Joseph Haydnin 60. sinfonia Il Distratto soi terävästi, tarkasti ja elävästi. Haydnin musiikkiin usein liitettävä humoristisuus on tässä sinfoniassa niin osoittelevaa, ettei sitä tarvitse enää tulkinnalla erityisesti alleviivata. Helsingin Barokkiorkesterin ja Höbarthin soitto oli lennokasta.

Samuli Tiikkaja, Helsingin Sanomat, 11.2.2014


Bach: Cembalokonsertot vol. 2
Aapo Häkkinen, cembalo
Helsingin Barokkiorkesteri
AEOLUS 2013

Häkkinen, sur un instrument de Rutkowski d'après Hass, domine le dialogue sans effort. L'approche expressive est originale et toujours subtile. La partie de violon du quatrième Brandebourgeois adaptée par Bach pour le clavecin sonne de manière lumineuse, la varieté des respirations témoigne d'un discours réellement imaginatif. Le claveciniste finlandais fait très bien sentir les niveaux d'écriture, et orne avec talent les endroits propices à l'improvisation. La densité sonore apportée par le seize pieds confère une splendide autorité aux mouvements extrêmes du Ré majeur : l'œuvre n'a jamais paru aussi éloignée de sa version originale pour violon, et pourtant cette couleur sombre et dramatique lui réussit.
On remarquera une belle inventivité des cordes, un sens aigu du cantabile, d'excellentes idées d'articulation et de caractère dans les mouvements lents.

Philippe Ramin, Diapason, 1/2014

Towards the end of his life, Johann Sebastian Bach made a second collection of concertos, these for keyboard. Around 1738 he put this together, possibly as a way of publicizing his work with the Leipzig Collegium, or possibly with an eye towards publishing them. The six works are all somewhat eclectic since they seem to have been transcriptions of works for other instruments, as the informative booklet notes by soloist Aapo Häkkinen state. There are other sources in the Bach archives, so how he put them together can more or less be traced, and in recording these, Häkkinen and his Helsinki Baroque Orchestra have decided that they would be split into two volumes.
As for the performances, Häkkinen has done an outstanding job. The sound is excellent, the solo playing virtually flawless, enough so that I will be anxious to acquire the first volume to complete the set. This is an inspired interpretation and one that demonstrates the unique art of composition employed by Bach. My only quibble is the length and depth of the booklet notes, which seem to go out of their way to belabor the nit-picky details of the scholarship used to create the recording. Not that as a musicologist I don’t revel in such things personally, but the average listener really does not need an excursus on the surviving harpsichords of Bach’s circle or the pitch standards of the time to appreciate the sheer artistry of the performance. Moreover, there are some controversial ideas (...) which are tangential to the performances themselves. Still, this is now the standard for performances of these six concertos, and as such would well serve to replace any others you might have in your collection.

Bertil van Boer, Fanfare, 1/2014

Die erste Folge der Einspielung von Johann Sebastian Bachs Cembalokonzerten mit Aapo Häkkinen und dem Helsinki Baroque Orchestra hat einen überaus positiven Eindruck hinterlassen. Vol. 2 bestätigt dies nun, mehr noch: Die Folgeeinspielung ist musikalisch und in Bezug auf den Ensembleklang noch ausgereifter und lässt den zweiten Streich somit zu einem Hochgenuss werden.
Wie auch Vol. 1 stellt Aapo Häkkinen neben die Konzerte für Cembalo und Orchester solistische Werke, in diesem Fall Johann Sebastian Bachs Fantasia c-Moll BWV 906, deren brodelnde Klangwucht durch die Besonderheiten des Cembalos wunderbar unterstützt wird, was zu einem gewaltigen Klangeindruck führt, sowie Wilhelm Friedemann Bachs Concerto in G-Dur (Fk 40) für Cembalo solo, in dem Aapo Häkkinen virtuos glänzt und die rauschende bis prasselnde, bis in tiefste Tiefen führende Klangentfaltung expressiv gestaltet.
Von den Bachschen Cembalokonzerten sind komplementär zur ersten Folge hier die Konzerte D-Dur BWV 1054, A-Dur BWV 1055 und F-Dur BWV 1057 (mit zwei zu den Streichen hinzutretenden Blockflöten) vertreten. Auch hier ist der Solist klanglich ins Ensemble relativ stark eingebunden, weil die solistische Gestaltung der Streicher Freiräume für Einzelstimmen schafft, die dann mit solistisch konturenscharfer Phrasierung modelliert werden und somit an Feinzeichnung und Selbständigkeit der Führung dem Solisten kaum nachstehen. Das führt zu einem im Gegensatz zu vielen anderen Aufnahmen mit größerer Instrumentalbesetzung zu dem Eindruck einer viel kammermusikalischeren, flexibleren Formung. Stets begegnet das Ensemble der Musik mit lebhafter affektiver Zeichnung, dabei ohne verhetzte Rasanz frische Tempi mit zielführender Phrasierung verbindend.

Florian Schreiner, Klassik.com, 11.1.2014

More Nordic Baroque! (...) persuasively realized on period instruments. It shouldn’t come as a surprise. Finland’s pedagogical philosophy, the envy of the Western world, recognizes the importance of music in a comprehensive education, which probably explains why young Finnish conductors, singers, and composers keep turning up all over the place. But I don’t recall a lot of period instrument players or ensembles from the land of lakes and trees. If these discs are representative, that should change. Aapo Häkkinen, the soloist and artistic director, isn’t a novice. He’s in his late 30s and has been playing the harpsichord for a quarter of a century, and he does so exceedingly well. He’s concertized around the world and amassed a substantial discography, both playing and conducting. He became artistic director of the Helsinki Baroque Orchestra in 2003, four years after its founding. The orchestra’s roster for this recording is all Finnish, except for Julien Martin, who plays recorder alongside Hanna Haapamäki in the F-Major Concerto, which is an arrangement, by Bach, of the Fourth Brandenburg Concerto. Häkkinen, who studied formally with Bob van Asperen and informally with Gustav Leonhardt, knows the idiom thoroughly. He’s concluded that the concertos were played one-to-a-part, and so the orchestra, for this recording, is chamber-sized and first-rate. Häkkinen, too, is superb. Robust in the D-Minor Concerto, delicate in the E-Major, he finds the right touch for each of the concertos.

George Chien, Fanfare, 1/2015


Arkisto 2004-2013