Cembalisti Skip Sempén johtamassa esityksessä oli sekä lämpöä ja herkkyyttä että dekoratiivista eleganssia - ominaisuuksia, jotka kuuluvat joulumotetin intiimiin tunnelmaan.
Utopian latinankielinen laulu oli hyvin tekstilähtöistä, mikä oli omiaan välittämään Vanhankirkon täyttäneelle kuulijakunnalle joulun ihmeen herättämiä ilon tunteita.
Kuoron sointi sulautui kauniisti Helsingin Barokkiorkesterin sykkivään ja hengittävään, lämminväriseen soittoon. Sempé oli oikea johtaja pitämään esityksen kulun elävänä. Huipennuksissaan esitys nousi suureen säteilyyn. Pieni yllätys ja vastakohta seurasivat toisiaan, kuten Charpentierin tyylin magiaan kuuluu.

Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat, 22.12.2007

Albicastro, de Fesch, Locatelli, Albinoni, Hellendaal, Vivaldi
joht. Manfredo Kraemer, viulu
Ritarihuone, 5.10.2007

Visst är det smått ofattbart att man i Finland framför så kallad tidig musik på det sätt som tioårsjubilerande Helsingfors Barockorkester gör. Sibeliusakademins utbildning på området håller av allt att döma exemplariskt hög nivå och många av våra främsta förmågor har därtill förkovrat sig ytterligare utomlands.
Ibland importerar man även förmågor från den internationella toppen för att dela med sig av sitt kunnande. Denna gång var det argentinaren Manfredo Kraemer, som spelat med de flesta framstående figurer på området, som satte sprätt på musicerandet i ett program som på ett spännande sätt kombinerade erkända mästare med mer okända dito.
Konserttemat "Amsterdam" speglades i första hand via sin tids musikaliske affärsman numero uno, Estienne Roger (1665-1722) och hans förlag, som inte bara lanserade begåvade landsmän utan även många av samtidens främsta italienska och franska tonsättare för en nordeuropeisk publik.
Manfredo Kraemer, som ingalunda bannlyst vibratot utan helt i enlighet med Leopold Mozarts violinskola nyttjade det som expressiv effekt, visade sig vara en spelman av guds nåde som inspirerade sina unga kolleger till stordåd. En upplyftande konsert!

Mats Liljeroos, Hufvudstadsbladet, 7.10.2007

Bach, Händel
Topi Lehtipuu, tenori, joht. Erich Höbarth, viulu
Temppeliaukion kirkko, 31.8.2007

Violinisten Erich Höbarth kommer från Nikolaus Harnoncourts krets i Wien och det var fascinerande, rent av tillfredställande att se och höra hur väl han smalt samman med musikerna Helsingfors Barockorkester. Våra inhemska periodinstrumentalister är helt på allmäneuropisk nivå.
Intressant var "baskantaten" Ich habe genug med oboeobligat, nu sjungen av tenor med flöjtobligat. Topi Lehtipuus smidiga röst och Mikael Helasvuos mjukt klingande flöjt borgade tillsammans med Helsingfors Barockorkesters stråkar för en gripande tolkning.

Folke Forsman, Hufvudstadsbladet, 4.9.2007

Richter: Grandes Symphonies 1-6
joht. Aapo Häkkinen
Naxos, 2007

Kaikki keinot sallittuja

Suomalainen barokkiorkesteri kansainvälisellä levymerkillä on harvinaisuus, eikä Helsingin Barokkiorkesterin tarvitse hävetä ensiesiintymistään. Franz Xaver Richterin (1709-89) vuonna 1744 julkaistuissa sinfonioissa se lyö heti jalat alta.
Kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja, kun kuuntelee Aapo Häkkisen valloittavaa tapaa ohjailla tuhansin ilmein musiikkia. Mielivaltaa se ei merkitse, vaan niin teknistä kuin musikaalista ilmeitystä leimaavat hienostuneisuus ja pursuileva mielikuvitus.
Yhtäkkiset tummennukset, huokailevat fraasit, basson syvät murahtelut, laukkaavat viulut ja suuret rekisterihypyt muodostavat moniaineksisuudestaan huolimatta kauniin kokonaisuuden.
Yksi monista keinoista on sointiväri, joka vaihtelee lempeästä hyväilystä viulujen kimakoihin vinkaisuihin.
Ja kuin kissa jaloilleen putoaa Helsingin Barokkiorkesteri erehtymättä joka käänteen jälkeen. Näin intohimoisesti tulkittuna Richter tuntuu jopa C.Ph.E. Bachin "tunteellisen tyylin" sukulaiselta.

Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat, 17.6.2007

Mannheim und doch nicht Mannheim

Das ist der Beweis: Nicht jeder, der Mitte des 18. Jahrhunderts am Mannheimer Hofe tätig war, gehört zur Mannheimer Schule. Verwirrend, aber wahr. Franz Xaver Richter (1709-1789) war über viele Jahre in der Kapelle des Kurfürsten Carl Theodor beschäftigt und einer der produktivsten Komponisten dort. Dennoch gehört er stilistisch keineswegs in die Reihe Stamitz, Wagenseil, Fils, Cannabich und Fränzl. Deren galanter Stil war Richter fremd. Er wollte den damit verbundenen Versuchungen der Beliebigkeit widerstehen, indem er sich klar an barocken Traditionen orientierte. Richter mischt die barocken Versatzstücke gewissermaßen neu ab, dekoriert sie mit schmeichelnderen Linien, scheut aber nicht vor schroffen Kontrasten zurück. Obschon die häufig gedoppelten Sequenzen auffallen, wird seine Musik daher nicht langweilig. Ihr wohnt vielmehr eine erstaunliche dynamische Energie inne. Zudem vermag Richter mit überraschenden harmonischen Wendungen in den langsamen Mittelsätzen zu verblüffen. Diese energetische Musik, unter deren nur scheinbar harmloser Oberfläche es stetig brodelt, findet ihren musikgeschichtlichen Nachhall daher in den Werken von Beck, Vanhal und Kraus - kurz im "Sturm und Drang".
Dies ist auch den auf historischen Instrumenten musizierenden Mitgliedern des Helsinki Baroque Orchestra nicht verborgen geblieben. Sie packen die Sache äusserst beherzt an. Die Kraft dieser Musik und ihre Körperlichkeit werden dadurch unmittelbar spürbar.

Sven Kerkhoff, Musik an sich, 30.7.2007

These half-dozen symphonies were written about 1740, a few years before Franz Xaver Richter began his term of employment in what was then the most prestigious musical establishment in Germany: the court orchestra at Mannheim. They are driven works, characterised by an adventurous sense of harmony and freshness of idea (...) the slow movements have great tenderness, and the overall impression is of an attractive and rather original art. Under Aapo Häkkinen, the Helsinki Baroque Orchestra demonstrates that it is the equal of the finest European period-instrument bands.

Stephen Pettitt, The Sunday Times, 5.8.2007

Anders als seine Mannheimer Kollegen komponiert Richter harmonisch weitaus reicher und zeigt ein hohes Niveau an musikalischer Fertigkeit. Dies zeigt sich auch bei den Symphonien (...) welche vom Helsinki Baroque Orchestra unter der Leitung von Aapo Häkkinen bei Naxos eingespielt wurden.
Die Ausführung der kompositorisch sehr ansprechenden Vorlage durch das Helsinki Baroque Orchestra ist sehr ausgereift und birgt viele kleine dynamische Köstlichkeiten. Spieltechnisch sind sie voll auf der Höhe und außerdem spürt und hört man Freude und Musikalität. So entstand eine kleine, sehr wertvolle Einspielung, von der man hofft, dass noch viele folgen werden.

Robert Strobl, Toccata, 9/2007

Publiées à Paris en 1744 comme premier volet de deux groupes de six, ces symphonies pour cordes sont nettement antérieures à l'arrivée de Richter à Mannheim. Contrairement à certaines symphonies viennoises de la même époque, elles restent fermement ancrées dans la tradition baroque (Richter étudia probablement avec Fux), mais par leur élan et leurs contours bien nets, elles regardent parfois vers l'avenir.
Ces ouvrages attachants bénéficient de la part de l'Orchestre Baroque d'Helsinki, fondé en 1997, d'interprétations très vivantes, marquées du sceau de la précision.

Marc Vignal, Le Monde de la Musique, 9/2007

Eine ebenso erfreuliche Entdeckung wie diese Stücke ist das Helsinki Baroque Orchestra, das mit großem Elan, aber nicht hemdsärmelig an Richters Musik herangeht, technisch sehr gut in Form ist und bei aller Durchdachtheit seiner musikalischen Gestaltung den Sinn für ein organisches und ebenso souverän wie entspannt wirkendes Spiel nich verliert. Mitreißende Spielfreude kommt hier ebenso zum Zug wie eine klare Durchdringung des Kontrapunkts oder eine emotionale Unterfütterung der Melodien. Mit ihrer perfekten Balance von Verstand und Gefühl leisten die Finnen dem vernachlässigten Mannheimer einen großen Dienst, und die Aufnahmetechnik unterstützt sie dabei mit einem sehr angenehmen, räumlich ausgewogenen Klangbild.

Matthias Hengelbrock, Fono Forum, 10/2007

D'une variété d'expression, la musique de Richter surprend tout d'abord par la force narrative de ses tournures mélodiques.
Aapo Häkkinen et son Helsinki Baroque Orchestra se concentrent sur le recueil de Six grandes symphonies publié à Paris en 1744. Le travail mené sur l'agogique est remarquable, au fond du temps ou par anticipation, chaque idée musicale est animée par une motricité qui lui est propre. De sette conjugaison découle le sentiment d'une musicalité sans cesse renouvelée, qui n'est pas sans rappeler les commentaires stupéfaits des auditeurs de l'orchestre de Mannheim, plaque tournante d'une révolution stylistique et génératrice de l'élan que prendra la symphonie classique.

Joël Soichez, Diapason, 10/2007

Tämän levyn perusteella F.X. Richter kuuluu Mannheimin kärkijoukkoon ja kapellimestari Aapo Häkkinen maailmantähdeksi. Häkkinen kaivaa Helsingin Barokkiorkesterista irti tarvittavat äkkikäänteet - porukan reaktioherkkyys, tekniikka ja tapa muotoilla fraaseja ovat Keski-Euroopan parhaiden periodiorkesterien tasolla. Häkkisen mestaruus tulee esille siinä, kuinka loogisesti hän navigoi Richterin kohtuuttomissa tunnemyrskyissä. Kuulija saa seikkailunsa, mutta turvallisesti.
Vaikutelman täydentää äänitys, jossa dynamiikka on onnistuttu vangitsemaan ilman turhaa rosoa. Suositeltava hankinta hurjan musiikin ystäville!

Kare Eskola, Rondo, 10/2007

This music is charmingly urbane and sophisticated. It is also very well played. The Helsinki Baroque Orchestra is a bit of a find. On the evidence of this disc, it is a world class period instrument ensemble. Tuning is immaculate throughout, and phrasing is intelligent and structurally sound. The antiphonal interplay between the violins placed right and left is delightful. I am looking forward to hearing more from this band.
If you have any interest in "big C" Classical music, you will enjoy this disc.

Tim Perry, MusicWeb International, 10/2007

Under Aapo Häkkinen the Helsinki Baroque Orchestra, who play period instruments, give lively and appreciative performances of works that hover, often with fascinating touches in melody, phrasing and harmony, between the languages of the baroque and the early classical. This release is a very welcome addition to the five symphonies (none duplicating the new Naxos CD) that Chandos gave us in the recent recording by the London Mozart Players.

Peter Branscombe, Early Music Review, 10/2007

Six Grandes Symphonies (1744) on riemastuttava teoskokonaisuus, jossa temaattinen työskentely on kekseliästä, harmoniankäyttö rikasta ja kontrapunkti taidokasta. Periodisoittimin esiintyvä Helsingin Barokkiorkesteri soittaa lennokkaan mukaansatempaavasti ja koskettavasti.

Lauri Kilpiö, Suomen Kuvalehti, 12.10.2007

Franz Xaver Richter, einer der konservativen Mitglieder der Mannheimer Schule, schrieb seine Six Grandes Symphonies als Kapellmeister des Prinzen Abbot Anselm von Reichlin-Meldegg in Kempten, Allgäu. Es sind handwerklich solide Werke des ausklingenden Barockzeitalters, mit wunderschönen Dialogen zwischen den einzelnen Instrumentengruppen.
Das Helsinki Baroque Orchestra erweist sich in diesem Programm als erstrangiges Ensemble, das, ohne zu fetzen, den Symphonien Richters durch engagiertes Musizieren viel blühendes Leben einhaucht.

Pizzicato, 12/2007

Richter mår vara en mera obekant barocktonsättare, men efter den här skivan hör han till mina favoriter. Musiken är full av härliga skiftningar och Helsingfors Barockorkesters musiker med Aapo Häkkinen i spetsen spelar suveränt: livfullt, pregnant och medryckande. Tillfredsställande på alla nivåer.

Lena von Bonsdorff, Hufvudstadsbladet, 16.12.2007

Kudos to Aapo Häkkinen for choosing sensible performing tempos that mirror their score designations, so that nothing is wildly manic or lugubrious. The slow movements are especially varied and rich in character, with the Helsinki musicians allowing full play to their rich harmonic palette and theatrical character.
In short, very rewarding, both as a document of a fascinating period in musical development, and for sheer good listening.

Barry Brenesal, Fanfare, 1/2008

Hasse, Zelenka, Veracini, Heinichen, Bach
Monica Groop, mezzosopraano, joht. Aapo Häkkinen
Staatliche Porzellan-Manufaktur, Meissen, 20.5.2007

Barock - frisch musiziert

Musikalisch so frisch und unverbraucht, gestalterisch so intensiv und dabei genau und durchdacht im Detail, in der Wahl kalkulierter Klangdifferenzierungen hat man Barockmusik hierzulande lange nicht mehr gehört. Der junge, vom Cembalo aus leitende Dirigent übte eine tolle, suggestive Wirkung aus und geht gestalterisch eigene Wege, fern ab alles bezopften Prunks, aber auch allen Revoluzzertums. Es wird blutvoll, lebendig musiziert, das Wesentliche der Musik erfasst. Und er hat ausgezeichnete, sensible Instrumentalisten an seiner Seite.
Da wurde die bildhafte Tonsprache des Florentiners Francesco Maria Veracini auf geradezu einmalige Weise lebendig - in seiner heiter verspielten, auf vier miteinander "redende" Instrumente beschränkten Aria B-Dur und in der lustvoll die Kontraste ausgekosteten Ouvertüre g-Moll Nr. 6. Es wurde musikantischer Elan erster Ordnung präsentiert. Einen Gegensatz dazu bildete die sanft wiegende Pastorale von Heinichen. Ein eigentümliches Werk ist Hasses Fuga & Grave g-Moll - da vibrierende, stürmische Lebhaftigkeit, im Grave in sich ruhende Intimität.
Der wunderbar satte, tiefe Alt Monica Groops, ihre stilistische Feinfühligkeit überzeugten absolut. Die Bach-Kantate "Vergnügte Ruh, beliebte Seelenlust" (BWV 170) ist für den Solo-Alt geschrieben. Sie sang sie stimmlich wohl differenziert in den Arien und Rezitativen, mit trefflichem Ausdruck, schreckte auch vor beißendem, die Gesetzesgläubigkeit der Pharisäer schmähendem Spott nicht zurück - eine gelungene Interpretation, die in der heiklen, auf den Punkt stimmenden Arie "Wie jammern mich" ihren Höhepunkt hatte.

M. Hanns, Dresdner Neueste Nachrichten, 22.5.2007

Roman, Agrell, Benda, Pisendel, Vivaldi
Pauliina Fred, traverso, Aapo Häkkinen, cembalo, joht. Sirkka-Liisa Kaakinen, viulu
Semperoper, Dresden, 19.5.2007

Vom Podest geholt

Das junge finnische Originalklangensemble zählt zu dem interessanten und sich rasch internationale Anerkennung erspielenden, skandinavischen Gruppierungen für Alte Musik. Bei barocker und frühklassischer Hofmusik aus Schweden und Dresden präsentierten sie ihr konsequent schlank gehaltenes und in klaren Linienführungen leicht verfolgbares Klangideal. Ein Sound, der mit historisch informierten Spielweisen und trotz aller Entschlackung des Vibratospiels beachtliche Tragfähigkeit erlangt.
Zu hören gab es höfische Unterhaltungsmusik des 18. Jahrhunderts, angenehm unprätentiös angegangen und vom Podest falscher Ehrfurcht geholt. Die kompetenten, sich nie unnötig in den Vordergrund spielenden Solisten entstammten dem Ensemble, was auch das gemeinsame Verständnis der etwas breit angegangenen Tempi und der wunderbar entfalteten Phrasierungen erklären mag. Mit Antonio Vivaldis Concerto "per l'orchestra di Dresda" gab es abschließend ein bewährtes Bravourstück für die Musiker des Orchesters, in dem sie mit solistischen Aufgaben glänzten.

Uwe Schneider, Sächsische Zeitung, 21.5.2007

Lyrisch und mit Klangsinn

Das vor zehn Jahren gegründete Helsinki Baroque Orchestra spielte ein hörenswertes Konzert, das sich durch das Fehlen des üblichen Repertoires auszeichnete. Nach Romans Ouvertüre g-Moll erklang seine Sinfonie e-Moll, ein viersätziges Werk, in dem aus tiefem Ernst immer wieder hintergründige Heiterkeit aufscheint. Anders als viele auf Manieriertheiten getrimmte Ensembles spielten die Finnen ohne Tempoeskapaden klangsinniger und mit Verständnis für Lyrisches und große Bögen, was wohltuend die höfische Eleganz dieser Musik heraushob. Gleiches galt bei Johan Agrells Concerto h-Moll für Traversflöte, Cembalo und Streicher. Flötensolistin Pauliina Fred nuancierte ihren unangestrengten, hellen Ton ideal im Zusammenspiel mit dem klanglich festgelegten Cembalo. Bezaubernd wirkte vor allem im Andante, wie einfühlsam Fred und der Cembalist Aapo Häkkinen ihre Instrumente zu vereinen wußten.
Mit Bendas Ouvertüren-Sinfonie zum Singspiel "Der Jahrmarkt" ging es um einiges temperamentsvoller weiter: ein böhmisch-musikantisches Feuerwerk. Von höchstem Schwierigkeitsgrad dann Pisendels Violinkonzert F-Dur, das Orchesterleiterin Sirkka-Liisa Kaakinen als Solistin volltönend und in mitreißender Musizierlaune vortrug.

Hartmut Schütz, Dresdner Neueste Nachrichten, 21.5.2007

Helsingin Barokkiorkesterin 10-vuotisjuhlakonsertti
Monica Groop, mezzosopraano, Pauliina Fred, traverso, Sirkka-Liisa Kaakinen, viulu, joht. Aapo Häkkinen, cembalo
Vanha kirkko, 17.5.2007

Barokin runsautta

Helsingin Barokkiorkesteri vietti 10-vuotisjuhliaan kiihkoisan musiikin merkeissä. Paljon mollia, pontevia eleitä ja ilmeiden runsautta.
Cembalon äärestä johtava Aapo Häkkinen on verraton ilmeittäjä, joka saa uskomaan, että kaikkien aikojen musiikista löytyy yhtäläisesti ekspressiivistä latausta. Keinot ja kieli vain vaihtelevat.
Suuren rakastajan herkkyydellä Häkkinen lirkutteli mainiosta orkesterista huokauksia, temperamenttisia syöksyjä, ihastuneita huudahduksia ja keimailevia tanssiaskelia.
Myös Sirkka-Liisa Kaakinen johti vuorollaan soittoa konserttimestarin paikalta. Pisendelin F-duuri-viulukonsertossa hänen soolonsa kipunoi mehukkaasti ja taiturillisesti.

Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat, 19.5.2007

Bach och hans samtida

Aapo Häkkinen är en intelligent musiker, som inte bara musicerar med osviklig stilkänsla och genuin musikalitet utan även har en förmåga att sammanställa utmanande och idémässigt fyndiga programhelheter, där det välbekanta på ett fruktbart sätt kontrasteras mot det mindre kända.
Så även vid Helsingfors Barockorkesters tioårskonsert, där Fader Bach fick nog så fint sällskap av mer eller mindre jämnåriga kolleger från när och fjärran och där en av dåtidens mest betydande europeiska musikmetropoler, Dresden, fungerade som sammanlänkande geografisk röd tråd.
Med dessa färgstarka personligheter (Pisendel, Veracini, Zelenka, Heinichen) som spelbrickor skapade Häkkinen & co sedan ett collage, som den tids- och delvis rumsmässiga överensstemmelsen till trots kändes alldeles tillräckligt varierat i färg och form.
HBO tycks ha funnit en nära nog optimal balans mellan det historiskt rekonstruerande och tidlöst emotionaliserande och såväl det allmänna greppet som helhetssoundet kändes fräscht och levande.
Solisterna gjorde samtliga mer än väl ifrån sig och visst visade Monica Groop i den högexpressiva Bach-kantaten Vergnügte Ruh, beliebte Seelenlust med eftertryck att hon är en av samtidens mest insiktsfulla uttolkare av denna repertoar.

Mats Liljeroos, Hufvudstadsbladet, 20.5.2007

Buxtehude, Pachelbel, Bach
Tuuli Lindeberg, Teppo Lampela, Niall Chorell, Arttu Kataja, Lauluyhtye Lumen Valo, joht. Aapo Häkkinen
Paavalin kirkko, 18.3.2007

Helsingin Barokkiorkesteri kehittyy jatkuvasti. Suuret tunteet tulevat uusilla sointitavoilla ilmeisiksi, kun Aapo Häkkinen johtaa tutun innostuneita soittajiaan. Kirkko Soikoon -festivaali avautui Dietrich Buxtehuden mittavalla kantaatilla Gott, hilf mir.
Onneksi konsertti radioidaan perjantaina. Upeat solistit ja muusikot ansaitsevat valtakunnanjulkisuuden.
Pimeässä, kylmässä Suomessa tehdään hehkuvan lämmintä barokkia.

Annmari Salmela, Helsingin Sanomat, 20.3.2007

Haydn: L'isola disabitata
Monica Groop, Mari Palo, Petri Bäckström, Arttu Kataja, joht. Aapo Häkkinen
Aleksanterin teatteri, 14.-21.1.2007

Haydnin Crusoe-tarina lavalla
Oopperaharvinaisuus kannattaa kokea

W.A. Mozart ja F.J. Haydn sävelsivät molemmat parikymmentä oopperaa. Mozartin oopperoista on nähty meillä valtaosa, Haydnilta aiemmin kenties vain kaksi: Kuun maailma ja Ritari Roland.
Nyt tuli tasoitusta, kun Haydnin oopperasta Autiosaari (1779) saatiin Suomen ensiesitys. Hyvä niin: Haydn on klassisen soitinmusiikin keskeishahmon lisäksi myös oopperasäveltäjänä ensiluokkainen, Mozartiin vertautuva tekijä, jonka keksintä on vireää, tekstiä valppaasti ja monipuolisesti luonnehtivaa.
Puolitoistatuntinen ooppera antoi Aapo Häkkisen notkeasti johtamalle Helsingin Barokkiorkesterille mahdollisuuden maalata tehokkaasti ja värikkäästi aarioiden tunnelmien ohella myös säestettyjen resitatiivien yllättäviä käänteitä.
Pääosin vakava ooppera mahdollistaa äärimmäisten tunteiden ja vaihtuvien tilanteiden kuvaamisen. Monica Groopilla ei ollut vaikeuksia eläytyä Costanzan syvästi kokevaan henkilöön ja ilmituoda tämän tuskaa laulunsa lämmöllä.
Mari Palo oli Silviana aito luonnonlapsi ja lauloi viehättävästi. Petri Bäckströminkään ei Gernandona tarvinnut pakottaa tenoriaan, jota kelpasi nyt kuunnella. Arttu Katajan hieman kurkkuinen ääni alkoi soida loppupuolella nautittavasti.

Veijo Murtomäki, Helsingin Sanomat, 16.1.2007

Obebodd ö med fin besättning

Uppsättningen är faktiskt välbemannad och musikaliskt gedigen. Helsingfors Barockorkester spelar härligt under Aapo Häkkinens fantastiskt snärtiga ledning. Och så har han fyra solister för vilka den musikaliska säkerheten är en självklarhet.
Monica Groop gjorde Costanzas roll innerligt, flärdfritt och med absolut bländande klang. Costanza har tillbringat 13 år på en öde ö, som hon tror övergiven av sin äkta man.
Mannen Gernando har i själva verket enleverats av sjörövare och återfinner henne först 13 år senare. Petri Bäckström sjöng med starkt uttryck och huvudsakligen problemfritt.
Med på ön finns också lillasyster Silvia som vuxit upp till kvinna utan att ha sett en karl. Mari Palo klarade virtuost av rollens blindskär och gjorde en charmig rolltolkning med en hel del humor mitt i opera serian
Den första karl hon får syn på är Arttu Katajas sympatiska gestalt som Enrico, Gernandos följeslagare. Hans klang är mycket tilltagande och han utgår nästan alltid med segern också i kampen med koloraturen.
Finländska kammaroperans gedigna uppsättning är verkligen sevärd och hörvärd. Opera i mindre format klingar fortfarande hyfsat på gamla Alexandersteatern. Speciellt välkommen är den här föreställningen eftersom vi är så svältfödda på alternativ operarepertoar.