Kahden maailman välissä

Helsingin Barokkiorkesteri on tarttunut Franz Xaver Richterin sinfonioihin tekeillä olevaa levytystä varten, ja äänityskiireiden lomassa se ehti esittää niitä myös konsertissa.
HBO:n soittamat kuusi sinfoniaa tasapainoilevat mielenkiintoisella tavalla kahden sointimaailman välillä: yhtäältä Richterin viehtymys kontrapunktiseen ajatteluun viittaa vielä barokkiin, toisaalta teosten sonaattimuodot jo katsovat klassismiin päin.
Aapo Häkkisen johdolla Helsingin Barokkiorkesteri esitti sinfoniat vahvasti.
Richterin sinfoniat suosivat uljaita äänenpainoja ja kirkkaita duurisävellajeja. Nopeissa sinfonianosissa HBO:n soinnissa oli loistoa, hitaissa osissa se taas tutki onnistuneesti tunteellisempia soittotapoja.

Samuli Tiikkaja, Helsingin Sanomat, 27.10.2005

Lully - Rameau - Bach - Telemann
Julien Martin, nokkahuilu, joht. Skip Sempé
Helsingin vanhan musiikin viikko, 9.10.2005

Barokkia leiskuvan leikkisästi

Harvoin on vanhan musiikin konserteissa koettu näin innostunutta ja hauskaa tunnelmaa. Yleisö on tuskin koskaan kuullut suomalaisen barokkiorkesterin soittavan näin rohkeasti, virtuoosisen värikkäästi, spontaanisti ja tulisen rytmikkäästi.
Sempélle kaikki linjat ovat tärkeitä, mistä on seurauksena suurta ja eksoottista väriloistoa. Hän johti orkesteria cembalon äärestä ja piti sykettä energisen elävänä ja vaihtelevana.
Yhtään barokkiteosta ei kannata kuunnella pelkkänä sävelten leikkinä, sillä jäljittelyestetiikka - luonnon äänistä tunteiden kieleen - hallitsi ajan sävelkieltä. Oopperamaisia assosiaatioita heräsi tavan takaa Georg Philipp Telemannin Darmstadt-sarjoissa, joissa Sempé ja Helsingin Barokkiorkesteri ottivat tanssillisen ilon irti - ja maalasivat sointiin aina uusia, lämpimästi resonoivia värejä.
Ranskalainen nokkahuilutaituri Julien Martin loihti soittimestaan harvinaisen lämpimän, pyöreän ja laulavan linjan, joka henki jaloa, liikuttavaa kaipuuta myös säihkyvimmissä virtuoosikuvioissa.

Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat, 11.10.2005

Händel - Vivaldi
Monica Groop, mezzosopraano, Kamarikuoro Utopia, joht. Aapo Häkkinen
Vanha kirkko, 29.8.2005

Barokki tuiskeana ja tyynnyttävänä

Helsingin Barokkiorkesteri elää karismaattisen johtajansa Aapo Häkkisen kera nousukautta. Ilmassa on samanlaista huumaa kuin 1980-luvun lopulla, kun barokkiliike ensi kertaa saavutti Suomen.
Yleisö suorastaan ahmi orkesterin mainion ja vireän barokki-ilmaisun. Affektimaailman kiivaimmilla alueilla, Antonio Vivaldin g-molli-konserton (RV 157) ääriosissa ja Georg Friedrich Händelin epätoivon ja kuoleman värittämissä aarioissa orkesteri ylsi tuiskeisen tarttuvaan ilmeitykseen. Orkesterin ja solistin yhteistyötä oli palkitsevaa seurata.

Veijo Murtomäki, Helsingin Sanomat, 31.8.2005

Välstrukturerat barockprogram

Helsingfors Barockorkester har uppnått en hög nivå med en robust klang. I de (...) orkesterkompositionerna, Vivaldis g-mollkonsert och den kapriciösa uvertyren till Händels Semele spelade HBO med stor charm och insikt. Till konsertens stora popularitet bidrog säkert även Utopia-kören som börjar närma sig hädangångna Radions kammarkörs nivå och storlek.
Hela Händelpaketet framfördes attacca och utan applåder - tack för det! - så att solist, kör och orkester på ett engagerande sätt kunde bygga upp en typisk häkkinesk helhet av de i och för sig disparata musikstyckena.

Folke Forsman, Hufvudstadsbladet, 31.8.2005

Roman - Bach - Handel
Niall Chorell, tenori, Jasu Moisio, oboe d'amore, joht. Aapo Häkkinen
Wigmore Hall, Lontoo, 27.5.2005

Helsingin Barokkiorkesteri hullaannutti lontoolaisyleisön

Lontoon kuuluisan Wigmore Hallin musikaalisen yleisön ja esiintyjien välillä vallitsee harvinainen yhteisen innostuksen tunnelma. Konserttitalon johto on jo pitkään valinnut tiheällä kammalla konserttiensa esiintyjät maailman lupaavimpien ja kiinnostavimpien muusikoiden joukosta, ja kuulijat tuntuvat olevan kuin samaa perhettä.
Esiintymislavan ja katsomon välinen yhteishenki oli poikkeuksellisen tuntuva Helsingin Barokkiorkesterin viime perjantaisessa konsertissa.
Yhtye eläytyi vaihtelevissa kokoonpanoissaan johtajansa, cembalisti-urkuri Aapo Häkkisen vähäeleiseen mutta tehokkaaseen musisointiin. Kuulijakunta vastasi puolestaan runsailla ja desibelipitoisilla aplodeillaan.
1700-luvun puupuhaltimien soittajat, Pauliina Fred tuhtirakenteisella poikkihuilullaan ja Jasu Moisio syvä-äänisellä oboellaan, tekivät huumaavan näppärää huuli- ja sormityötä Händelin Sinfoniassa (...)
Illan kruunasi tenori Niall Chorellin esittämä ylimääräinen numero, Jupiterin aaria Where'er you walk Händelin oopperasta Semele. Jo alkusävelet kirvoittivat yleisöstä ihastuksen huokauksia.

Essi Kiviranta, Aamulehti, 31.5.2005

Northern Baroque

In a brief burst of Scandinavian fervour, the Wigmore Hall hosted a concert by the Helsinki Baroque Orchestra in a programme of Roman, Handel and Bach (27 May) and one of the From Sweden festival concerts a couple of days later. Roman's Handelian Overture in G minor was a vigorous introduction to his (...) Symphony in E minor, the earlier tour through the cycle of 5ths soon giving way to a more individual style that demonstrated the small band's use of expression and colour.
Jasu Moisio was soloist in a rhythmically strong account of Bach's Concerto in A for oboe d'amore, producing a particularly lucid Larghetto.

Andrew Benson-Wilson, Early Music Review, August 2005

Monteverdi
Monica Groop, Ian Honeyman, Petteri Salomaa, joht. Aapo Häkkinen
Alba Records, 2004

This potpourri of works by Monteverdi and his contemporaries makes attractive listening (...) Petteri Salomaa is an imposing narrator in Monteverdi's Combattimento di Tancredi e Clorinda, his voice resonant enough to convey the more bellicose words of Tasso's crusade poem, yet sufficiently pliant to cope with the music's intricate, 'agitated style'. This is a fine interpretation with some stylish instrumental playing (...) Mezzo-soprano Monica Groop takes centre stage in the Lamento d'Arianna, her lustrous, velvety voice sure to appeal to those who like a dramatic approach to Baroque music. Tenor Ian Honeyman sings Monteverdi's ravishing setting of Nigra sum with apt sensuousness (...) The vocal numbers are interwoven with less-known chamber works which members of Helsinki Baroque realise with considerable prowess and musicianship. The recorded balance is well judged - detailed, yet with the natural bloom of a church acoustic.

Kate Bolton, BBC Music Magazine, March 2005

The cornerstone of this album, Monteverdi's Combattimento, is a product of the far north and radiates a sense of commitment one would not have expected in musicians hailing from such climes. The orchestra, first of all, is visionary, impassioned and grieving in turns. Next comes Finnish singer Petteri Salomaa's Testo, reinforced by the baritone timbre. The type of tenor one usually hears in the role seems irritating by comparison. And finally, the intuitive word painting and the affetti - sometimes warlike, sometimes afflicted - that would have gratified the composer himself. The rest of the programme (...) gives the listener a taste of the Helsinki Baroque Orchestra's savoir faire in a selection of Toccate, Sonate, Balli and Ricercare featuring marvellous rhythmic incisiveness and a real baroque colour. This revelatory album will please Monteverdi fans as well as the general music lover.

Roger Tellart, Goldberg, February 2005

Bach
Susanne Rydén, sopraano, Jasu Moisio, oboe d'amore, joht. Aapo Häkkinen
Temppeliaukion kirkko, 17.2.2005

Rohkeasti Bachin kimppuun

Cembalisti Aapo Häkkisen johtama Helsingin Barokkiorkesteri vakuuttaa soittamisen riemulla ja eloisilla tulkinnoillaan siitä, että hyvin tehdystä musiikista löytyy aina uutta. Orkesteri ei vajoa museaalisiin tulkintakäsityksiin vaan käy rohkeasti teosten kimppuun. Torstain Bach-konsertissa orkesterin solistivieraana kuultiin loistavaa ruotsalaista sopraanoa Susanne Rydéniä. Rydénin sopraano on yhtä aikaa lämmin ja selkeä. Hänen sävelkorvansa on tarkka, ja hivelevä äänenpuhtaus yhdistyy hyvin hillittyyn vibratoon. Rydén ja barokkiorkesteri tutkivat kovin erilaisia ihmiselämän tunteita kahdessa J.S. Bachin kantaatissa (...) Rehevyyttä sointiin toi runsas continuo-osasto. Foibos kiitää nopeilla ratsuillaan -aariassa kaksi cembaloa, kitara, fagotti ja pizzicato-basso soivat herkullisen pyöreästi. Muissa osissa jouset toivat hienostuneempia sävyjä.

Samuli Tiikkaja, Helsingin Sanomat, 19.2.2005