14.4.2016

Kristiina Helinin videoinstallaatio visualisoi Huippusolistit-konsertin 10.5.

StillLife

Helsingin Barokkiorkesterin kevätkauden päättävän Huippusolistit-konsertin visualisoi taiteilija Kristiina Helin. Konserttisaliin heijastuu videoinstallaatio, jonka teemana on hidas liike.

Näin Kristiina Helin kertoo teoksensa synnystä:

”Olen hahmotellut kukista ja hedelmistä still life -asetelman 1700–1800 luvun tyylisesti, ja kamera ottaa siitä kuvan joka 40 sekunti. Kuvaan parhaillaan asetelmaa ja tarkoituksena on jatkaa kuvaamista lähes kuukauden verran. Hitaan muutoksen katseleminen on koukuttavaa – joka päivä jännittää mitä nyt on tapahtunut! Haluan videoinstallaatiossa tuoda näkyville ihmisen silmälle näkymättömän liikkeen, tämän hitaan muuttumisen elementin. ”

Kristiina Helin on tutustunut Butoh-tanssiin ja filosofiaan opiskelleessaan sitä Japanissa 25 vuotta sitten. Silmälle näkymätön, kehollisesti vaativa äärihidas bisoku-liike on Butoh-tanssin yksi ilmenemismuoto, joka osoittaa ajattomaan tilaan ajatusten väleissä.
Osana installaatiota Helin käyttää tanssija Helena Romppasta, joka tekee konsertin toisen puoliskon aikana äärihitaan bisoku-liikesarjan, teemana sama elämänvoima ja sen vetäytyminen kuin videossa.

”Bisoku-liikkeessä näkyy selkeästi, kuinka paljon helpompaa on liikkua nopeasti kuin erittäin hitaasti. Äärihidas liike ikään kuin venyttää yhtä hetkeä. Se yrittää tuoda ymmärrettäväksi sen tosiasian, että aikaa ei ole olemassa sellaisena kuin mihin olemme tottuneet, vaan on olemassa vain tämä yksi kokonainen, ääretön ja valtava hetki. ”

StillLIfe

Eikö pelkkä kuulokuva riitä?

Kristiina Helin on aiemmin visualisoinut RSO:n, Avantin ja muiden orkesterien konsertteja mm. Finlandia-talossa, Vanhalla Ylioppilastalolla ja Lissabonin Gulbenkian Foundationissa. Viime marraskuussa hän toteutti Strings-lankainstallaation Helsingin Barokkiorkesterin Huippusolistit-sarjan avauskonserttiin. Mutta miksi yleensä haluamme mielihyvää näköaistillemme, kun konsertissa saamme sitä tarpeeksi jo pelkän kuuloaistin kautta?

”Näyttäisi siltä, että näköaistista on tullut yhä hallitsevampi sitä mukaa kun ihminen on kaupunkilaistunut. Samoin tarinankerronta on siirtynyt kuuloaistista näköaistiin eli televisioon ja screeniin. Kuuloaistin harjoittaminen, kuten kuunnelmien kuunteleminen ja siitä saatu mielihyvä ilman visuaalista elementtiä on vähentynyt, ja usein vaadimme myös silmälle stimulaatiota kuulemisen yhteydessä. Minulla ei ole mielipidettä siitä, tulisiko näin olla tai mikä olisi parasta. Jokainen aisti kokee maailmaa omalla tavallaan.

Työssäni konserttivisualisoijana yritän mahdollisimman hienovaraisesti tarjoilla visuaalista mielihyvää, joka voidaan siis käsittää myös esim. oivaltavuutena tai hengellisenä avautumisena, häiritsemättä jo saavutettua hyvän olon tunnetta. Tämä on äärimmäisen haastavaa, ja työskentelen kuin ohuen langan varassa. Pienikin yksityiskohta saattaa muuttua totaaliseksi ylilyönniksi ja syöstä kuuntelijan ärtymykseen tai suoranaiseen kivun kokemukseen.

Aistimme ovat herkkiä, ja usein koko kehomme reagoi sydämen lyöntitiheyden mukaan. Jos syke on korkea ja ajatusten juoksu kuin ravihevosella, äärimmäisen hidas liike voi olla vaativaa katseltavaa. Myös pelkkä keskittyminen kuuntelemiseen voi olla mahdotonta, kun silmä kuitenkin harhailee salissa. Tällöin aististimulaation lähes huomaamaton vaihtaminen voi olla avain rentoutumiseen. Mielenkiintoinen havaintoni on, että ihminen ei voi aistia kahdella aistilla samanaikaisesti, aivan kuten kahta ajatusta ei voi tapahtua samaa aikaan. Havaintojen vaihteluvälit ovat vain niin lyhyitä että luulemme kokevamme useiden aistien stimulaatiota päällekkäin.

Toivon, että yleisö kokisi teoskokonaisuuden myös muodostamatta mielipidettä ’tästä pidin’ ja ’tästä en’. Hienoa olisi, jos sen sijaan voisi konsertin aikana miettiä hetken vaikka sitä, missä tämä kuulemani tai näkemäni mielihyvä tai ärtymys tuntuu? Tuleeko ääni todellisuudessa ulkopuoleltani, vai olenko minä sen sisällä, koska kykenen kuulemaan sen? Missä tämä tietoisuus joka kuulee, on?”

Huippusolistit-konsertti: Kraus, Schubert

10.5. klo 19 Musiikkitalo, konserttisali
Werner Güra, tenori
Helsingin Barokkiorkesteri
johtaa Aapo Häkkinen
Kristiina Helin, videoinstallaatio ja koreografia (lähtökohtana Moeno Wakmatsun ja Yoko Ashikawan puu-koreografiat)
Helena Romppanen, tanssi
Vincent Bakkum, installaation rakennus

Osta lippuja

Ylös

Pysy ajan tasalla

Kannattajaksi

Kannatusjäsenyys

Tilaa uutiskirje